Asiakkaat kertovat...

 

Microsoft Dynamics CRM on asiakkuudenhallinnan ohjelmistomarkkinoiden tämän hetken ykköstuote, jonka käyttäjäkunta kasvaa nopeasti kaikkialla maailmassa. Microsoftin voimakkaat panostukset ohjelmiston toiminnallisuuteen, integroitavuuteen ja käyttäjäystävällisyyteen sekä Mepcon vahva paikallinen tuki ovat johtaneet asiakkaiden tyytyväisyyteen myös Suomessa.

Ratkaisun käyttäjät kertovat kokemuksistaan ja valintakriteereistään:

Adulta Oy on yksi Suomen suurimmista ammatillisista aikuiskoulutuskeskuksista, jossa opiskelee vuosittain yli 13 000 aikuista. Adulta toimii pääkaupunkiseudulla ja Keski-Uudellamaalla seitsemän toimipisteen kautta. Yhtiön palveluksessa työskentelee lähes kaksisataa eri koulutusalojen ammattilaista. Adultan liikevaihto vuonna 2007 oli noin 25 miljoonaa euroa.

”Mepcon pitkä kokemus asiakkuudenhallintajärjestelmistä ja koulutusalasta takasivat, että puhuimme alusta asti samaa kieltä. Hanke on edennyt täsmälleen projektisuunnitelmamme, aikataulutavoitteemme ja budjettimme mukaisesti. Olen kumppanimme kokonaispanokseen erittäin tyytyväinen.”
Pekka Palmu, projektipäällikkö, Adulta

Amiedu on Suomen johtava ammatillinen aikuiskoulutuskeskus, jota ylläpitää Ami-säätiö. Ami-säätiön taustayhteisöjä ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit. Amiedu on keskittynyt kaupan, hyvinvoinnin, ICT:n, teknologiateollisuuden, yritysturvallisuuden, yrittäjyyden sekä kiinteistö- ja rakennusalan osaamisen kehittämiseen. Amiedun koulutusohjelmiin osallistui vuonna 2007 yli 18 000 aikuisopiskelijaa.

"Valintakriteerimme kohdistuivat etenkin hankkeen kustannuksiin, toimitusvarmuuteen ja projektiosaamiseen. Mepcolla oli parhaat referenssit vastaavista toimituksista."
Tarja Ahlgren, projektipäällikkö, viestintäkoordinaattori, Amiedu

Atea on johtava pohjoismainen IT-infrastruktuurin ja siihen liittyvien tuotteiden, ratkaisujen ja palvelujen kokonaistoimittaja. Yhtiö on osa Oslon pörssiin listattua Ementor-konsernia. Suomessa Atealla on maanlaajuinen myynti- ja palveluorganisaatio ja noin 300 työntekijää. Atea on toiminut Suomessa yli 20 vuotta.

"Järjestelmän sisäänajo on sujunut varsin hyvin. Ihmiset ovat ymmärtäneet ratkaisun tarpeellisuuden. Myynnin ja myynnin johdon uudet työkalut antavat entistä paremmat eväät tavoitteiden saavuttamiseen."
Eero Walden, projektipäällikkö, Atea Finland

Elcoteq SE on johtava tietoliikennetuotteisiin ja -asiakkaisiin keskittyvä elektroniikan valmistuspalveluyritys. Yhtiö valmistaa mm. matkapuhelimia ja niiden moduuleita, digisovittimia, tukiasemia ja mikroaaltolinkkejä. Elcoteqilla on toimintaa neljällä mantereella 15 maassa. Yhtiö työllistää noin 21 500 henkilöä. Konsernin liikevaihto vuonna 2007 oli neljä miljardia euroa. Elcoteq SE on listattu Helsingin Pörssissä.

"Valinnassa painoivat mm. Outlook-käyttöliittymän tuttuus ja selkeys, järjestelmän valmius ja käyttöönoton keveys sekä tuotekehityksen hyvät tulevaisuudennäkymät. Käyttöönottohanke sujui hyvin. Ohjelmiston valmis toiminnallisuus ja sovitettavuus vastasivat hyvin odotuksiamme. Dynamics CRM on osoittautunut huolettomaksi ja luotettavaksi järjestelmäksi."
Lauri Tarkkonen, projektipäällikkö, Elcoteq

"Kaiken kaikkiaan investointi on ollut varsin pieni suhteessa saavuttamiimme hyötyihin. Olen myös tyytyväinen kumppanimme panokseen. Mepco on tarjonnut käyttöömme kaipaamaamme kokemusta, innovatiivisuutta ja ongelmanratkaisukykyä."
Ikla Puustinen, Projektipäällikkö, Elcoteq

Elektrobit on erikoistunut langattomiin teknologioihin - elektroniikkatuotteen suunnitteluun, elinkaarenaikaiseen testaukseen ja tuotannon automatisointiin. Elektrobit on monipuolinen insinööritalo, joka tuotekehityspalveluiden lisäksi kehittää, valmistaa, myy ja markkinoi omia tuotteitaan ja teknologioitaan. Yhtiön liikevaihto vuonna 2007 oli 144,3 miljoonaa euroa. Yhtön palveluksessa on yli 1700 työntekijää. Elektrobit Group Oyj on listattu Helsingin pörssissä.

"Järjestelmän tuottamat hyödyt näkyvät kaikilla tasoilla. Myyjätason toimintaan uudet työkalut tuovat johdonmukaisuutta ja vaivattomuutta. Johdon kannalta keskeisiä asioita ovat myynnin seurattavuus, ohjattavuus ja ennustettavuus. Olen tyytyväinen myös kumppanimme Mepcon vahvaan tukeen ja asiantuntemukseen. Halusimme kokeneen ja ammattitaitoisen kumppanin ja sellaisen myös saimme."
Vesa Kiviranta, johtaja, Elektrobit

Ensto on sähköjärjestelmien ja -tarvikkeiden kehittämiseen, valmistukseen ja markkinointiin erikoistunut kansainvälinen teollisuuskonserni. Vuonna 1958 perustettu yhtiö on keskittynyt sähkönsiirtojärjestelmiin, kotelointiratkaisuihin sekä sähköasennustuotteisiin ja ohjausjärjestelmiin. Yhtiön palveluksessa on noin 1 500 työntekijää yhteensä 18 maassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2007 oli 232,7 miljoonaa euroa.

"Liiketoimintaa aidosti tukeva ratkaisu saadaan aikaan vasta kustomointien ja integraatioiden kautta, joiden toteutukseen tarvitaan ehdottomasti asiantuntevan ja kokeneen kumppanin apua. Olemme tyytyväisiä mepcolaisten ammattitaitoon, asenteeseen ja työpanokseen kaikilla tasoilla."
Jukka Majander, projektipäällikkö, Ensto

"Olen erittäin tyytyväinen Mepcon toteuttamaan ratkaisuun. Asettamamme tavoitteet on suurelta osin saavutettu."
Marcus Engman, myynti- ja markkinointijohtaja, Ensto Utility Networks

"Mepco vei mittavan projektimme läpi kokemuksella, yhtä aikaa keskustellen ja määrätietoisesti ohjaten. Kumppanin vahva ammattitaito on heijastunut myönteisesti myös oman väkemme toimintaan."
Paavo Tammisto, myynti- ja markkinointijohtaja, Ensto Building Technology

Finnsementti Oy on suomalainen sementinvalmistaja, joka tuottaa valtaosan Suomessa käytettävästä sementistä. Yhtiö valmistaa lisäksi betonin seos- ja lisäaineita sekä kivirouheita. Yhtiön liikevaihto vuonna 2007 oli 157 miljoonaa euroa. Yrityksen palveluksessa on 220 henkilöä.

”Käyttöönottoprojekti sujui mainiosti. Mepco vei hankkeemme läpi aikataulumme ja budjettimme mukaisesti. Olemme tyytyväisiä myös Mepcon ammattitaitoiseen palveluun ja joustavaan yhteistyöhön.”
Mårten Sviberg, projektipäällikkö, Finnsementti Oy

Forma Publishing Group Oy on aikakauslehtien ja yritysasiakaslehtien kustantaja, jonka julkaisemia lehtiä ovat muun muassa Trendi, Kotivinkki, Talo & Koti ja Veli-lehti. Yritys on osa ruotsalaista Forma Publishing Group Ab -konsernia. Suomessa yhtiön palveluksessa on 58 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2007 oli noin 16 miljoonaa euroa.

”Mepco on ollut alusta asti maamme johtava Dynamics CRM -asiantuntija, joka ensimmäisenä toimittajana valitsi tuotteen ykkösratkaisukseen. Kumppanimme kokemuksen ja osaamisen ansiosta hankkeemme eteni sujuvasti ilman harjoittelua. Olen tyytyväinen sekä ratkaisuun että Mepcon ammattitaitoiseen apuun ja tukeen. Teimme molempien suhteen oikean valinnan.”
Antero Väisänen, kehitysjohtaja, Forma Publishing Group Oy

”Ratkaisu on rationalisoinut ja tehostanut myyntitiimimme toimintaa, lisännyt myyntimme asiakaslähtöisyyttä, parantanut asiakaspalvelumme laatua ja helpottanut myynnin seurantaa.”
Leila Reponen, myyntijohtaja, Forma Publishing Group Oy

Georgia-Pacific Finland Oy valmistaa ja markkinoi pehmopaperiin perustuvia hygienia- ja kattamistuotteita sekä vähittäiskaupan kautta kotitalouksille että suurtalouksille. Yhtiö on osa amerikkalaista Georgia-Pacific Corporation -konsernia, joka on maailman suurin pehmopaperien tuottaja. Georgia-Pacific Finland toimi aiemmin nimellä Nokian Paperi Oy. Yhtiö vastaa tällä hetkellä konsernin liiketoiminnasta Skandinaviassa, Baltiassa ja Venäjällä.

"Hankkeemme onnistunut läpivienti perustui Mepcon vahvaan ammattitaitoon ja kokemukseen lukuisista Dynamics CRM -käyttöönotoista."
Jarkko Laine, myyntipäällikkö, Georgia-Pacific Finland Oy

HC Ässät Pori Oy vastaa jääkiekon SM-liigassa pelaavan Porin Ässät -edustusjoukkueen toiminnasta. HC Ässät Pori jatkaa porilaisen huippujääkiekon pitkää perinnettä. Vuonna 2007 seura viettää 40-vuotisjuhliaan. Porin Ässät on voittanut historiansa aikana kaksi Suomen mestaruutta.

"Outlook-sähköpostiin integroitu CRM-ohjelmisto istui ylivoimaisella tavalla olemassaolevaan järjestelmäympäristöömme. Tutut Microsoft-välineet takasivat parhaan mahdollisen käytettävyyden, kustannustehokkuuden ja tuen jatkuvuuden."
Jukka Hirsimäki, toimitusjohtaja, HC Ässät Pori Oy

Helsingin seudun kauppakamari toimii edunvalvojana yli kuudelletuhannelle yritykselle 25 kunnan alueella. Kauppakamari pyrkii edistämään alueen kuntien, julkisen sektorin sekä elinkeinoelämän yhteistyötä. Lisäksi kauppakamari huolehtii vastuullaan olevista viranomais- ja valvontatehtävistä sekä harjoittaa koulutus- ja kustannustoimintaa. Helsingin seudun kauppakamari on vapaaehtoisuuteen perustuvista kauppakamerista jäsenmäärältään Euroopan suurin.

"Toimintamme on muuttunut aidosti tehokkaammaksi, läpinäkyvämmäksi ja mielekkäämmäksi. Mepco on tarjonnut käyttöömme kokemusta, ammattitaitoa ja tarpeisiimme nopeasti reagoivaa joustavaa palvelua."
Risto Sundell, resurssijohtaja, Helsingin seudun kauppakamari

Ilves-Hockey Oy vastaa jääkiekon SM-liigassa pelaavan tamperelaisen Ilves-joukkueen toiminnasta. Yhtiön toiminta perustuu vuodesta 1931 alkaneeseen perinteeseen ja tiiviiseen yhteistyöhön Ilves ry:n kanssa. Ilveksen edustusjoukkue on historiansa aikana voittanut SM-sarjassa ja SM-liigassa 37 mitalia.

“Tarpeisiimme sovitettu monipuolinen toiminnallisuus, ajantasaiset asiakastiedot ja käyttäjäystävälliset työvälineet ovat parantaneet toimintavalmiuttamme sekä myynnissä että markkinoinnissa.”
Esa Honkalehto, toimitusjohtaja, Ilves-Hockey Oy

Ixonos Oyj on tietotekniikan palveluyritys, jonka palvelut ulottuvat asiantuntijatyöstä ja konsultoinnista ohjelmistojen kokonaisvastuullisiin projektitoimituksiin ja ylläpitopalveluihin. Yhtiön asiakaskunta koostuu matka- ja älypuhelinvalmistajista, mobiiliverkkotoimittajista ja teleoperaattoreista sekä finanssialan yrityksistä ja julkishallinnon organisaatioista. Yhtiön liikevaihto vuonna 2007 oli 59,2 miljoonaa euroa. Ixonos Oyj:n palveluksessa on yli 900henkilöä.

"Ratkaisu tarjoaa vahvan tuen myyntiprosesseillemme ja parantaa osaltaan edellytyksiä myynnin kasvattamiselle. Mepcon tarjoama tuki ja ymmärrys tarpeitamme kohtaan ansaitsevat kiitettävän arvosanan."
Timo Aittoniemi, myyntiryhmän vetäjä, IXONOS

JCDecaux Finland Oy on osa maailman johtavan ulkomainosyhtiön verkostoa. Päivittäin 54 maassa toimivan yhtiön mainosvälineiden ohi kulkee 276 miljoonaa kuluttajaa. Myös Suomessa yhtiö tarjoaa laajan välineverkoston suurimmissa kaupungeissa. JCDecaux Finlandin liikevaihto vuonna 2007 oli 33,5 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on Suomessa noin sata henkilöä.

”Saavutimme tavoitteemme toimivalla ratkaisulla ja Mepcon aktiivisella tuella. Tarpeitamme kuunneltiin ja toiveisiimme reagoitiin nopeasti. Etenkin projektin johto osasi asiansa kiitettävällä tavalla.”
Nicolas Stubb, Business Intelligence Manager, JCDecaux Finland Oy

Kaleva Travel on Suomen suurin yksityinen, riippumaton täyden palvelun liike- ja vapaa-ajan matkatoimisto. Kaleva Travelilla on 18 toimipistettä 15 eri paikkakunnalla sekä tytäryhtiöt Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Romaniassa. Yhtiön palveluksessa on 400 matkailualan ammattilaista.

"Järjestelmä rationalisoi asiakasrajapinnan päivittäistä toimintaa, luo kasvuedellytyksiä myynnille ja parantaa palvelun laatua. Mepcon kokemus ja resurssit puolestaan vastasivat parhaiten laajan hankkeemme vaatimuksia.”
Jari Oinonen, myyntijohtaja, Kaleva Travel

Kolster Oy Ab on Suomen vanhin ja suurin teollisoikeuksiin erikoistunut konsulttiyritys. Yhtiö auttaa asiakkaitaan suojaamaan immateriaalioikeutensa oikealla tavalla. Kolster on perustettu jo vuonna 1874. Yhtiön palveluksessa on lähes kaksisataa työntekijää kuudella eri paikkakunnalla; näistä yli 50 on eri teollisoikeusalojen asiamiehiä.

"Olen kokonaisuutena ratkaisuumme varsin tyytyväinen. Myönteisten tulosten taustalta löytyvät toimivan tuotteen lisäksi myös Mepcon ammattitaito ja positiivinen palveluasenne. Mepco ymmärsi ongelmamme ja toimi aktiivisesti niiden ratkaisemiseksi."
Jan Henriksson, IT-päällikkö, Kolster

Kuntarahoitus Oyj on kuntien ja kaupunkien omistama rahoituslaitos. Yhtiö hankkii rahaa kansainvälisiltä markkinoilta ja tarjoaa luottoja sekä kunnille että kuntien omistamille yrityksille. Yhtiö on luottolaitoksena Suomen neljänneksi suurin. Kuntarahoituksen tase on suuruudeltaan lähes yhdeksän miljardia euroa ja yhtiön liikevaihto vuonna 2007 oli 308 miljoonaa euroa. Kuntarahoituksen palveluksessa on 37 henkilöä.

"Parhaiten tarpeitamme vastasi tuttua Outlook-käyttöliittymää hyödyntävä Microsoft Dynamics CRM. Ohjelmisto tarjosi myös selkeimmän ja riskittömimmän kehityspolun tuleville vuosille. Mepco sopii erinomaisesti kumppaniksemme; yhtiö on riittävän suuri, mutta silti joustava. Olemme saamaamme tukeen ja palveluun erittäin tyytyväisiä.
"Jarkko Vuorenmaa, johtaja, Kuntarahoitus Oyj

Kymen Puhelin Oy on kaakkois-suomalainen Finnet-yhtiö, jonka toimipaikat sijaitsevat Kotkassa, Imatralla, Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Yhtiö tarjoaa sekä kotitalouksille että yrityksille kattavia puhe-, mobiili-, tietoliikenne- ja kaapeli-tv-palveluja. Kymen puhelimen liikevaihto vuonna 2007 oli 35,6 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on 145 työntekijää.

"Halusimme yhden kokonaisratkaisun, joka integroituisi mahdollisimman tehokkaasti etenkin päivittäisessä käytössämme oleviin Microsoft Office -työkaluihin. Uskon positiivisten vaikutusten näkyvän myynnissä, asiakaspalvelun laadussa ja päivittäisen toimintamme tehokkuudessa."
Vesa Kaaronen, johtaja, Kymen Puhelin Oy

Learnpoint Oy on konsulttitoimisto, joka on keskittynyt asiakkaidensa liiketoimintaa tukevien ICT-strategioiden ja  hankkeiden läpivientiin. Vuonna 1999 perustettu yhtiö on palvellut Suomessa jo yli tuhatta organisaatiota. Learnpointin rinnalla toimiva BOA Oy keskittyy tutkimus- ja valmennuspalveluihin sekä henkilöstöhallinnon konsultointiin. Yhtiöiden palveluksessa on yhteensä noin 25 asiantuntijaa.

"Painotimme valinnassamme ohjelmiston yhteensopivuutta laajasti käyttämiimme Microsoft Office -tuotteisiin, kuten sähköpostiin ja kalentereihin. Hyvän integroitavuuden lisäksi arvostimme myös tuttua ja käyttäjäystävällistä käyttöliittymää sekä hyvää sovitettavuutta omiin tarpeisiimme."
Petri Paala, liiketoimintajohtaja, Learnpoint Oy

Lähettipirkka Oy on Pirkanmaalla toimiva kasvava kuljetusliike, joka palvelee asiakkaitaan jo yli 50 auton voimin. Sadat yritykset käyttävät kuukausittain Lähettipirkan palveluja; yhtiön suurin asiakas on DHL. Lähettipirkan linjat ovat auki 24 tuntia vuorokaudessa. Yhtiö on perustettu vuonna 1978 ja sen palveluksessa on yli sata työntekijää.

"Uskomme Microsoftin kansainvälisen tuotteen takaavan parhaan mahdollisen jatkuvuuden ja riskittömyyden. Mepco tarjosi käyttöömme vahvaa tuote- ja integraatio-osaamista sekä runsaasti kokemusta onnistuneista Microsoft CRM -hankkeista."
Jari Qvick, liikennepäällikkö, Lähettipirkka Oy

Oy Marli Ab on Suomen johtava mehujen valmistaja ja markkinoija, jonka tunnettu nimi on peräisin jo vuodelta 1946. Marli valmistaa mehua vuosittain noin 90 miljoonaa litraa. Suomessa myytävistä mehuista noin 37 prosenttia on Marlin valmistamia. Yhtiön palveluksessa on noin 150 työntekijää. Vuodesta 2001 alkaen yhtiö on kuulunut Euroopan johtavaan mehujen tuottajaan Eckes-Granini Group -konserniin.

"Painotimme valinnassamme etenkin Mepcon kokemusta oman toimialamme CRM-ratkaisujen toteutuksesta. Hyvät referenssit helpottivat päätöstämme. Dynamics CRM istui parhaiten päivittäiseen toimintaamme. Käyttöönottokynnys saadaan  mahdollisimman alas, kun vältetään erillisen järjestelmän käyttö ja myynnin raportointi syntyy automaattisesti varsinaisen asiakastyöskentelyn sivutuotteena."
Antero Lehtonen, myyntijohtaja, Marli

Marketing Management Concept Oy (MMC) on liikkeenjohdon konsultointiin keskittynyt yhtiö, joka kehittää etenkin asiakkaidensa myyntiä, markkinointia ja asiakaspalvelua. Vuonna 1988 perustetun yrityksen palveluksessa on 20 vakituista työntekijää. Yhtiön toimipaikat sijaitsevat Espoossa ja Tallinnassa.

"Dynamics CRM vastasi parhaiten tarpeitamme sovitettavuudellaan, yksinkertaisuudellaan ja tutulla käyttöliittymällään. Ohjelmiston käyttäjäystävällisyydellä on ratkaiseva vaikutus käyttöaktiivisuuteen ja tavoiteltavien hyötyjen toteutumiseen."
Christian Öller, projektijohtaja, Marketing Management Concept Oy

Oy Matkahuolto Ab on vuonna 1933 perustettu yksityinen bussiliikenteen palvelu- ja markkinointiyritys. Yhtiön pääliiketoiminta-alat ovat Matka- ja Pakettipalvelut. Lisäksi yhtiö harjoittaa ravitsemistoimintaa, vähittäiskauppaa, sijoitustoimintaa sekä matkojen välitystoimintaa. Matkahuollon palveluksessa on noin 700 työntekijää.

"Myynnin toimintamallimme ja välineemme ovat nyt tämän päivän vaatimusten tasolla. Muutos aikaisempaan tilanteeseen on huomattava. Olen tyytyväinen Mepcon ammattitaitoon ja yhteistyökykyyn. Myös paikallisesta tuesta on ollut paljon hyötyä hankkeemme läpiviennissä."
Juhani Leppänen, projektipäällikkö, Matkahuolto

Orbis Oy on kansainvälisesti arvostettu RF-, valokuitu-, mittaus- ja konenäköteknologioiden asiantuntija ja toimittaja. Vuonna 1949 perustettu yhtiö on toimittanut ympäri mailmaa toimiville asiakkailleen tuhansia matkapuhelinten, tukiasemien ja konenäön testijärjestelmiä, 20 000 km kaapelia, 120 miljoonaa komponenttia sekä tuhansia mittausinstrumentteja. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Vantaalla ja tytäryhtiöt Ruotsissa, Virossa, Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Intiassa.

"Kokenut toimittaja on avain vaativan hankkeen onnistumiseen. Olen tyytyväinen Mepcon tuella saavuttamiimme tuloksiin. Saavutetut hyödyt ovat mittavia suhteessa projektin aiheuttamiin kustannuksiin."
Tuomo Heikkilä, Sales Director, Orbis Oy

Paroc kuuluu Euroopan johtaviin mineraalivillaeristeiden valmistajiin. Yhtiön tuotteita käytetään lähinnä lämpö-, ääni- ja paloeristyksissä. Tuotteita valmistetaan Suomessa, Ruotsissa, Liettuassa ja Puolassa. Konsernilla on myyntiyhtiöitä ja edustustoja 13 maassa. Paroc Groupin liikevaihto vuonna 2007 oli 462 miljoonaa euroa. Henkilöstöä yhtiön palveluksessa on lähes 2 300.

"Mepcolla oli runsaasti kokemusta ja näyttöjä CRM-ratkaisujen toteutuksesta uusimman Microsoft-teknologian avulla. Positiivinen palaute Mepcon asiakkailta sinetöi päätöksemme. Yhteistyö on ollut mutkatonta ja avointa. Projektin johto on vienyt hankettamme eteenpäin määrätietoisesti ja oikeat asiantuntijat on löydetty tarpeisiimme nopeasti."
Leena Leppänen, myyntijohtaja, Paroc

Rastor Oy on asiakkaidensa aineettoman pääoman arvitointiin ja kehittämiseen erikoistunut palveluyritys. Yhtiön tarjonta koostuu koulutus-, valmennus-, konsultointi- ja julkaisualojen monipuolisista tuotteista ja palveluista. Rastorin asiakkaat ovat yrityksiä, julkisia yhteisöjä ja yksityisiä opiskelijoita. Yhtiö kouluttaa ja valmentaa vuosittain noin kymmenentuhatta opiskelijaa.

"Asiat ovat edenneet hienosti. Tutut ja helppokäyttöiset Microsoft-työkalut lisäävät päivittäisen työn vaivattomuutta ja tuottavuutta kaikkialla organisaatiossamme."
Maria Fonsell, järjestelmäkehityspäällikkö, Rastor Oy

Suomen Kuntaliitto ry toimii kuntien ja kaupunkien edunvalvojana, kehittäjänä ja korkeatasoisten asiantuntijapalvelujen tuottajana. Toiminnan painopistealueita ovat erityisesti kuntapolitiikka, hallinto ja johtaminen, palvelut sekä aluekehitys, elinkeinot ja työllisyys. Kuntaliiton palveluksessa on noin kolmesataa asiantuntijaa. Lisäksi konserniin kuuluvat yhtiöt työllistävät lähes tuhat henkilöä.

"Ratkaisun avulla voimme palvella laajaa yhteistyöverkostoamme entistä paremmin ja asiakaslähtöisemmin. Mepco täytti parhaiten valintakriteerimme pätevyydellään, kokemuksellaan ja ammattitaidollaan."
Kari Ahopelto, tietotekniikkapäällikkö, Suomen Kuntaliitto ry

Taaleritehdas on varainhoitotalo, joka keskittyy vaurastuvien yksityishenkilöiden kokonaisvaltaiseen yksityispankkiiripalveluun ja toimii instituutioasiakkaille sijoitussalkkuja täydentävien palvelujen tarjoajana sekä erikoisalueiden, kuten Itä-Euroopan asiantuntijana. Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Porissa toimivan yhtiön palveluksessa on yli 60 työntekijää.

”Ratkaisu on mahdollistanut liiketoiminta- ja asiakkuusprosessiemme suunnitelmallisen ja tehokkaan hallinnan. Järjestelmä tukee yrityksemme kasvua ja helpottaa asiakaslupauksemme täyttämistä.”
Jaana Rosendahl, asiakkuusjohtaja, Taaleritehdas Oy

"Vaativan hankkeen läpivienti olisi ollut vaikeaa ilman ulkopuolista asiantuntijaa. Valitsimme kumppanimme ennenkaikkea kokemuksen perusteella. Mepcon asiantuntijat ovat täyttäneet odotuksemme ammattitaidollaan, joustavuudellaan ja nopealla palvelullaan.”
Karri Haaparinne, varatoimitusjohtaja, Taaleritehdas Oy

Teleste on vuonna 1954 perustettu kansainvälinen teknologiakonserni, joka on erikoistunut laajakaistaisen tietoliikenteen järjestelmiin ja ratkaisuihin. Yhtiön liikevaihto vuonna 2007 oli 125,1 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on yli 670 työntekijää. Telestellä on noin 30 omaa toimipistettä eri puolilla maailmaa. Yhtiön osakkeet noteerataan Helsingin Pörssissä.

"Järjestelmän sovitettavuus täytti odotuksemme. Kaiken kaikkiaan käyttöönotto sujui varsin kivuttomasti. Siirtyessämme tuotantokäyttöön ohjelmiston tuttu Outlook-käyttöliittymä madalsi käyttökynnystä ja vähensi koulutustarpeita."
Jari Varjo, tietohallinto- ja laatujohtaja, Teleste

"Olen tyytyväinen saavuttamiimme tuloksiin ja järjestelmän tarjoamiin monipuolisiin jatkokehitysmahdollisuuksiin. Mepcon kokemus on näkynyt monin tavoin hankkeemme aikana. Arvostamme myös kumppanimme palvelualttiutta ja positiivista asennetta."
Mirkka Lamppu, markkinointipäällikkö, Teleste

Teräskonttori Oy on teknisen alan maahantuoja ja tukkukauppa, joka kuuluu Suomen johtaviin metalliteollisuuden työkalujen ja koneiden toimittajiin. Teräskonttorin tarjontaan kuuluu yli 200 000 tuotetta ja yhtiön asiakaskunta koostuu noin 5 000 yrityksestä. Perinteikäs yritys on palvellut suomalaista metalliteollisuutta jo vuodesta 1924.

"Arvostimme Microsoft-tuotteen tuttuutta ja erinomaista käytettävyyttä sekä maailman johtavan teknologian luotettavuutta, riskittömyyttä ja jatkuvuutta. Ohjelmisto vastasi tarpeitamme parhaiten myös toiminnallisesti. Tähtäämme kasvavaan myyntiin ja kilpailukykyyn entistä tehokkaamman, suunnitelmallisemman ja asiakaslähtöisemmän asiakkuusprosessin avulla."
Vesa Heikkinen, markkinointijohtaja, Teräskonttori

Tuko Logistics Oy tarjoaa hankinta- ja logistiikkapalveluja omistaja-asiakkailleen kaikkialle Suomeen. Yhtiö hankkii ja toimittaa asiakasketjuilleen päivittäistavaroita: teollisia ja tuoreita elintarvikkeita, hedelmiä, vihanneksia ja nonfood-tuotteita kotimaasta ja ulkomailta. Yhtiön liikevaihto vuonna 2007 oli 844,8 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä on yli 800.

"Ratkaisu on täyttänyt kaikkien osapuolten odotukset. Uudet työkalut on saatu käyttöön suunnitelman mukaan ja järjestelmien joustavuus takaa hyvän lähtökohdan toimintamme jatkokehitykselle. Kumppaniemme asiantuntijat veivät hankkeemme päätökseen aikataulumme ja budjettimme mukaisesti."
Arja Keränen, kehityspäällikkö, Tuko Logistics

Veritas Eläkevakuutus on työeläkevakuutusten ammattilainen. Yhtiöllä on kokemusta lakisääteisten eläkevakuutusten hoidosta jo vuodesta 1962, jolloin laki työeläkkeestä tuli voimaan. Veritas Eläkevakuutus tarjoaa henkilökohtaista ja ammattitaitoista palvelua työeläkkeisiin ja työhyvinvointiin liittyvissä asioissa. Työeläkeratkaisut turvaavat yrittäjät ja yritysten henkilöstön. Tästä huolehtivat 125 osaavaa ja sitoutunutta työntekijää.

"Luotimme Mepcon erinomaisiin referensseihin ja palkittuun Microsoft Dynamics -osaamiseen. CRM-ratkaisu tarjoaa yhtiöllemme odotetun askelman nykyaikaisiin toimintatapoihin ja työvälineisiin."
Margolit Söderholm, varatoimitusjohtaja, Veritas Eläkevakuutus