Mepco ja Pretax tiivistävät yhteistyötä omistusjärjestelyn avulla

Mepco Oy liittyy osaksi Pretax-konsernia, joka on Pohjois-Euroopan suurin talous- ja palkkahallinnon palvelujen tuottaja. Järjestelyn ansiosta Mepco harppaa palvelujen ulkoistusmarkkinoille eturivin ohjelmistotoimittajaksi.

Pretax toimii kansainvälisillä markkinoilla nimellä Accountor Group. Konserni tuottaa talous- ja palkkahallinnon palveluja kaiken kokoisille yrityksille kahdeksassa maassa. Yhtiöllä on noin 15000 asiakasta, noin 1400 työntekijää ja liikevaihtoa vuonna 2009 noin sata miljoonaa euroa.

Sovitussa kaupassa 50 prosenttia Mepcon osakkeista siirtyy Pretaxille. Puolet yhtiöstä jää Mepcon johdon omistukseen. Mepco on järjestellyt omistuspohjaansa aktiivisesti. Vuonna 2009 yhtiö lunasti itselleen ruotsalaisen Acandon omistaman vähemmistöosuuden.

Mepco rakentaa järjestelyillä ponnahduslautaa yhä nopeampaa kasvua ja kansainvälistymistä varten. Vuoden 2009 vakaa kasvu ja hyvä tulos yhdistettynä runsaasti potentiaalia sisältävään uuteen yhtiörakenteeseen parantaa tulevaisuuden näkymiä entisestään.

Mepcon kehittämä palkka- ja henkilöstöjärjestelmä on kasvattanut asiakaskuntaansa vauhdilla viime vuosina. Mepco HRM toimii jatkossa Pretaxin palkkahallinnon ulkoistuspalvelujen alustana. Pretax huolehtii useiden tuhansien yritysten palkanmaksusta. Kaupan myötä järjestelmän käyttäjämäärät kasvavat yhä nopeammin ja Mepcon asema markkinoilla vahvistuu. Asiakkaita voidaan palvella entistä paremmin perinteisillä toimituksilla tai ulkoistuspalveluilla.

Mepco toimittaa asiakkailleen talouden- ja toiminnanohjauksen ratkaisuja Microsoft Dynamics AX:n avulla. Pretax tuottaa asiakkailleen taloushallinnon ulkoistuspalveluja samalla alustalla. Talouden- ja toiminnanohjauksen kansainvälisiä palveluja kehitetään ja tuotetaan jatkossa yhteisvoimin.

Mepco on toiminut vuosia Microsoft Dynamics CRM -toimittajien eturivissä. Tulokset näkyvät Suomen laajimmassa asiakaskunnassa sekä Microsoftin myöntämissä tunnustuksissa. CRM-liiketoimintaa kasvatetaan yhdessä Pretaxin kanssa erityisesti modernien palvelumallien ja kansainvälisten asiakkuuksien suuntaan. Konsernin asiakkaat pääsevät pian hyödyntämään Mepcon palvelutarjontaa. Mepco sovittaa CRM-ratkaisun myös Pretaxin omaan käyttöön.

"Mepcon ratkaisut muodostavat parhaan mahdollisen alustan nykyaikaisten ulkoistuspalvelujen tuottamiselle ja kansainvälisen asiakaskuntamme laadukkaalle palvelulle. Lisäksi voimme laajentaa tarjontaamme muun muassa asiakkuudenhallinnan uusimpiin palvelumalleihin. Mepco on vahvassa tuloskunnossa ja liiketoimintomme nivoutuvat toisiinsa ilman tuumankaan turhaa kerrosta. Omistusjärjestely tuottaa merkittäviä strategisia hyötyjä molemmille osapuolille", Pretax-konsernin toimitusjohtaja Asko Schrey sanoo.

"Pretaxin avulla harppaamme palvelujen ulkoistusmarkkinoille eturivin ohjelmistotoimittajaksi. Jatkossa voimme vastata asiakkaidemme tarpeisiin yhä monipuolisemmin erilaisten toimitus- ja palvelumallien avulla. Kasvatamme nykyistä liiketoimintaa ja luomme uutta sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Kauppa vahvistaa sekä Mepcoa että Pretaxia huomattavalla tavalla", Mepco Oy:n toimitusjohtaja Markku Pekkola toteaa.

Kaupan jälkeen Mepco jatkaa toimintaansa itsenäisenä konserniyhtiönä omalla nimellään. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Markku Pekkola.

Lisätiedot

Mepco: toimitusjohtaja Markku Pekkola, puh. 0400 233 150, lähetä sähköpostia

Pretax: konsernin toimitusjohtaja Asko Schrey, puh. 0400 500 1655, lähetä sähköpostia

Pretax Yhtiöt on Pohjois-Euroopan suurin talous- ja palkkahallinnon palveluyritys, joka vietti juuri 65-vuotisjuhlaansa. Konserni kuuluu talouden sähköistämisen edelläkävijöihin. Pretaxin tehtävänä on tarjota asiakkaille vapaus menestyä: tuottaa tietoa päätöksentekoon tehokkain palveluin. 15 000 yritystä ja yhteisöä ovat ulkoistaneet osan tai koko taloushallintonsa Pretaxille. Konserni toimii Pohjoismaissa, Hollannissa, Baltian maissa, Venäjällä ja Ukrainassa. Yhtiöiden palveluksessa on 1400 asiantuntijaa, joista 850 työskentelee toimipisteissä eri puolilla Suomea. Kansainvälisessä liiketoiminnassa Pretax käyttää markkinointinimeä Accountor Group. Lisätiedot: www.pretax.net ja www.accountorgroup.com.

Mepco Oy kehittää ja toimittaa ohjelmistoratkaisuja asiakkuudenhallintaan, talouden- ja toiminnanohjaukseen sekä palkka- ja henkilöstöhallintoon. Mepco yhdistää Microsoftin johtavat yritysohjelmistot ja teknologiat vahvaan ammattitaitoon, pitkään kokemukseen sekä asiakaslähtöiseen paikalliseen tukeen. Yhtiö on Microsoftin sertifioitu ja palkittu Gold-kumppani. Microsoft nimesi Mepcon ainoana suomalaisena toimittajana vuoden 2009 Microsoft Dynamics Inner Circle -kärkiryhmään. Mepcon palveluksessa on yli 70 henkilöä Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Lisätiedot: www.mepco.fi.

Ajankohtaista

23.8.2010
Nopeuta CRM-järjestelmän käyttöä uusilla kopiointi- ja seurantatoiminnoilla
12.8.2010
Laskutus ja reskontra SEPA-valmiuteen
4.8.2010
Mepco nimettiin jälleen ainoana suomalaisena yrityksenä maailman parhaiden Microsoft Dynamics -toimittajien joukkoon
17.6.2010
Hoida heinäkuun ALV-muutokset Dynamics AX:ssa hallitusti ja helposti
7.6.2010
Arkistoi palkkakirjanpidon tositteet automaattisesti
2.6.2010
Miten kasvatat liiketoimintaa asiakashallinnan verkkopalvelun avulla?
15.4.2010
Vauhdita ostolaskujen kiertoa ja perintäprosessia Mepcon valmiilla Microsoft Dynamics AX -liittymillä
17.3.2010
Mepcolta xRM-ratkaisu henkilöstöhallinnolle
15.3.2010
Asiakkuudenhallintaa hankkeisiin ja projekteihin – myös määräaikaisesti
8.3.2010
Hyödynnä palkka- ja henkilöstöjärjestelmän monet mahdollisuudet
26.2.2010
Consummo Consulting Mepco HRM:n jälleenmyyjäksi Pohjois-Suomessa
23.2.2010
Kehitysvammaisille nuorille annetut tietokoneet saivat jälleen iloisen vastaanoton
15.2.2010
Lähetä ALV- ja veroilmoitukset suoraan Microsoft Dynamics AX -järjestelmästä
5.2.2010
Mepco Suomen parhaimpien työpaikkojen listalle
4.2.2010
Kokonaisvaltaista tukea ja kehittämistä Mepco HRM:n palvelusopimuksella
2.2.2010
Mepco ja Pretax tiivistävät yhteistyötä omistusjärjestelyn avulla
29.1.2010
Microsoft Dynamics CRM on nyt myös sähköisen markkinoinnin ratkaisu
22.1.2010
Mepco Oy:n toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2009: vakaata kasvua haastavissa olosuhteissa
22.1.2010
Mepco ja Microsoft markkinoivat yhdessä asiantuntijaorganisaatioiden toimialaratkaisua
17.12.2009
Matkapuhelin liitettävissä nyt kätevästi CRM-järjestelmään
11.12.2009
Mepco kehittää energiayhtiöiden myyntiä ja asiakaspalvelua yhdessä Empowerin kanssa
24.11.2009
Microsoftin suosittu asiakashallintaohjelmisto nyt verkkopalveluna
23.11.2009
Säästä sähköisellä laskutuksella
11.11.2009
Täydellinen liikkuvan työn ratkaisu yrityksille kiinteään kuukausihintaan
28.10.2009
Aktivoi seurakuntayhteistyötä tehokkaalla yhteystietojärjestelmällä
27.10.2009
Valmistaudu ALV-muutoksiin Microsoft Dynamics AX -ratkaisussa
6.10.2009
Mepco Business Intelligence - roolipohjainen näkymä myyntiin, markkinointiin ja asiakaspalveluun
1.10.2009
PHL-päivien arvonta suoritettu
16.9.2009
Johda tiedolla - älykästä asiakkuudenhallintaa koulutustoimintaan
31.8.2009
Markkinoiden nykyaikaisin palkka- ja henkilöstöjärjestelmä on nyt Mepco HRM
27.8.2009
Päivitä CRM-järjestelmäsi riskittömästi Mepcon auditointipalvelujen avulla
13.8.2009
Mepco nimettiin ainoana suomalaisena toimittajana Microsoft Dynamics Inner Circle -kärkiryhmään
10.6.2009
Mepco Palkat sai Windows 7 -hyväksynnän ensimmäisten suomalaisten ohjelmistotuotteiden joukossa
9.6.2009
StaffPoint laajentaa palkkapalveluihin – ratkaisuna Mepco Palkat
8.6.2009
Mepcolta ratkaisu toimittajatietojen ja hankintaprosessien hallintaan
8.6.2009
CRM-käyttäjien taidot ajan tasalle Mepcon koulutuspalvelujen avulla
4.3.2009
Logiumin tiedonkeruuratkaisut täydentävät Mepcon palkka- ja henkilöstöjärjestelmää
23.2.2009
MepcoPro – rekrytoiva koulutusohjelma palkka- ja henkilöstöhallintoon
5.2.2009
Mepco Oy:n toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2008: tasaista kasvua ja vastuullista yhteistyötä
12.1.2009
Kehitysvammaisille lahjoitetut tietokoneet saivat innostuneen vastaanoton
9.12.2008
Mepcon verkkosivusto uusittu
20.11.2008
Projektipäivien palkinto arvottu
10.10.2008
Mepco sai hyvät arvosanat HRM-asiakkaidensa asiakastyytyväisyystutkimuksessa
22.9.2008
Tasavertaisia tietotyökaluja kehitysvammaisille ihmisille
20.11.2007
Uuden sukupolven palkka- ja henkilöstöjärjestelmä Soneran palvelukeskuksesta
20.11.2007
Sonera, Microsoft ja Mepco tarjoavat liiketoimintaratkaisuja kuukausivuokralla
25.10.2007
Mepco tehostaa toiminnanohjauksen tukipalvelujaan
4.10.2007
Timantinkovat Microsoft-osaajat aloittivat yhteistyön
1.10.2007
PHL-päivien palkinto arvottu
29.12.2006
Uuden sukupolven palkka- ja henkilöstöjärjestelmän kehitys ja myynti etenevät suunnitelmien mukaisesti