Mepco Oy:n toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2009: vakaata kasvua haastavissa olosuhteissa
Mepco Oy:n liiketoiminta kasvoi edelleen vuonna 2009 yleisestä laskusuhdanteesta huolimatta. Liikevaihtomme kasvoi noin kuusi prosenttia 6,4 miljoonaan euroon. Taantumasta välittämättä onnistuimme parantamaan myös kannattavuuttamme. Asiakaskuntamme laajeni ja teimme toimituksia edellistä vuotta enemmän. Henkilöstömme määrä kasvoi liikevaihdon suhteessa.
Asiakkuudenhallinnan mittavilla sopimuksilla jatkoimme toimintaamme Microsoft Dynamics CRM -toimittajien eturivissä. Esimerkiksi S-ryhmään kuuluvan Agrimarket-ketjun ratkaisu nousee Suomen suurimpiin Dynamics CRM -toimituksiin. Lisäksi teimme aktiivista tuotekehitystä CRM-ratkaisujen täydentämiseksi innovatiivisilla sovelluksilla ja palveluilla. Julkaisimme muun muassa liikkuvan työn uuden palvelupaketin yhdessä Soneran, Microsoftin ja Nokian kanssa. XRM-ratkaisujen toteutuksia jatkettiin useilla sovellusalueilla.
Henkilöstönohjauksen liiketoimintamme kehittyi erittäin suotuisasti sekä liikevaihdoltaan että kannattavuudeltaan. Mepco HRM vakiinnutti asemansa Suomen johtavana palkka- ja henkilöstöjärjestelmänä. Ohjelmiston käyttäjämäärä jatkoi vahvaa kasvuaan kymmenillä uusilla asiakkailla - esimerkkeinä Securitas ja Tuko Logistics. Ratkaisu toimii palvelualustana myös yhä useammassa palkanlaskentapalveluja tuottavassa yhtiössä.
Toiminnanohjauksessa keskityimme asiantuntijaorganisaatioiden kokonaisratkaisujen sekä taloudenohjauksen toimialariippumattomien ratkaisujen toimittamiseen Microsoft Dynamics AX:n avulla. Uusiin asiakkaisiimme kuuluu muun muassa terveydenhuollon ulkoistusmarkkinoilla toimiva Attendo Medone. Microsoftin kanssa tiivistimme yhteistyötä asiantuntijaorganisaatioiden toimialaratkaisun markkinoinnissa.
Microsoft jakoi jälleen tunnustuksia parhaille toimittajilleen - myös Gold-kumppani Mepcolle. Yhtiömme nimettiin jo toistamiseen sekä Microsoft Dynamics President's Club- että Microsoft Dynamics Inner Circle -ryhmään. Ylsimme terävimpään Inner Circle -kärkeen ainoana suomalaisena toimittajana.
Vuosi 2009 korosti IT-toimittajien vastuuta todellisen liiketoiminnallisen hyödyn tuottamisessa. Ratkaisumme osoittautuivat haastavissa olosuhteissa asiakkaidemme liiketoiminnan keskeisiksi tukipilareiksi. Asiakaskuntamme luottamus toimituskykyymme on vahva. Lähtökohta tulevien vuosien positiiviselle kehitykselle ja kasvulle on parempi kuin koskaan.
Markku Pekkola
toimitusjohtaja, Mepco Oy
puh. 0400 233 150, lähetä sähköpostia
Ajankohtaista
- 23.8.2010
- Nopeuta CRM-järjestelmän käyttöä uusilla kopiointi- ja seurantatoiminnoilla
- 12.8.2010
- Laskutus ja reskontra SEPA-valmiuteen
- 4.8.2010
- Mepco nimettiin jälleen ainoana suomalaisena yrityksenä maailman parhaiden Microsoft Dynamics -toimittajien joukkoon
- 17.6.2010
- Hoida heinäkuun ALV-muutokset Dynamics AX:ssa hallitusti ja helposti
- 7.6.2010
- Arkistoi palkkakirjanpidon tositteet automaattisesti
- 2.6.2010
- Miten kasvatat liiketoimintaa asiakashallinnan verkkopalvelun avulla?
- 15.4.2010
- Vauhdita ostolaskujen kiertoa ja perintäprosessia Mepcon valmiilla Microsoft Dynamics AX -liittymillä
- 17.3.2010
- Mepcolta xRM-ratkaisu henkilöstöhallinnolle
- 15.3.2010
- Asiakkuudenhallintaa hankkeisiin ja projekteihin – myös määräaikaisesti
- 8.3.2010
- Hyödynnä palkka- ja henkilöstöjärjestelmän monet mahdollisuudet
- 26.2.2010
- Consummo Consulting Mepco HRM:n jälleenmyyjäksi Pohjois-Suomessa
- 23.2.2010
- Kehitysvammaisille nuorille annetut tietokoneet saivat jälleen iloisen vastaanoton
- 15.2.2010
- Lähetä ALV- ja veroilmoitukset suoraan Microsoft Dynamics AX -järjestelmästä
- 5.2.2010
- Mepco Suomen parhaimpien työpaikkojen listalle
- 4.2.2010
- Kokonaisvaltaista tukea ja kehittämistä Mepco HRM:n palvelusopimuksella
- 2.2.2010
- Mepco ja Pretax tiivistävät yhteistyötä omistusjärjestelyn avulla
- 29.1.2010
- Microsoft Dynamics CRM on nyt myös sähköisen markkinoinnin ratkaisu
- 22.1.2010
- Mepco Oy:n toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2009: vakaata kasvua haastavissa olosuhteissa
- 22.1.2010
- Mepco ja Microsoft markkinoivat yhdessä asiantuntijaorganisaatioiden toimialaratkaisua
- 17.12.2009
- Matkapuhelin liitettävissä nyt kätevästi CRM-järjestelmään
- 11.12.2009
- Mepco kehittää energiayhtiöiden myyntiä ja asiakaspalvelua yhdessä Empowerin kanssa
- 24.11.2009
- Microsoftin suosittu asiakashallintaohjelmisto nyt verkkopalveluna
- 23.11.2009
- Säästä sähköisellä laskutuksella
- 11.11.2009
- Täydellinen liikkuvan työn ratkaisu yrityksille kiinteään kuukausihintaan
- 28.10.2009
- Aktivoi seurakuntayhteistyötä tehokkaalla yhteystietojärjestelmällä
- 27.10.2009
- Valmistaudu ALV-muutoksiin Microsoft Dynamics AX -ratkaisussa
- 6.10.2009
- Mepco Business Intelligence - roolipohjainen näkymä myyntiin, markkinointiin ja asiakaspalveluun
- 1.10.2009
- PHL-päivien arvonta suoritettu
- 16.9.2009
- Johda tiedolla - älykästä asiakkuudenhallintaa koulutustoimintaan
- 31.8.2009
- Markkinoiden nykyaikaisin palkka- ja henkilöstöjärjestelmä on nyt Mepco HRM
- 27.8.2009
- Päivitä CRM-järjestelmäsi riskittömästi Mepcon auditointipalvelujen avulla
- 13.8.2009
- Mepco nimettiin ainoana suomalaisena toimittajana Microsoft Dynamics Inner Circle -kärkiryhmään
- 10.6.2009
- Mepco Palkat sai Windows 7 -hyväksynnän ensimmäisten suomalaisten ohjelmistotuotteiden joukossa
- 9.6.2009
- StaffPoint laajentaa palkkapalveluihin – ratkaisuna Mepco Palkat
- 8.6.2009
- Mepcolta ratkaisu toimittajatietojen ja hankintaprosessien hallintaan
- 8.6.2009
- CRM-käyttäjien taidot ajan tasalle Mepcon koulutuspalvelujen avulla
- 4.3.2009
- Logiumin tiedonkeruuratkaisut täydentävät Mepcon palkka- ja henkilöstöjärjestelmää
- 23.2.2009
- MepcoPro – rekrytoiva koulutusohjelma palkka- ja henkilöstöhallintoon
- 5.2.2009
- Mepco Oy:n toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2008: tasaista kasvua ja vastuullista yhteistyötä
- 12.1.2009
- Kehitysvammaisille lahjoitetut tietokoneet saivat innostuneen vastaanoton
- 9.12.2008
- Mepcon verkkosivusto uusittu
- 20.11.2008
- Projektipäivien palkinto arvottu
- 10.10.2008
- Mepco sai hyvät arvosanat HRM-asiakkaidensa asiakastyytyväisyystutkimuksessa
- 22.9.2008
- Tasavertaisia tietotyökaluja kehitysvammaisille ihmisille
- 20.11.2007
- Uuden sukupolven palkka- ja henkilöstöjärjestelmä Soneran palvelukeskuksesta
- 20.11.2007
- Sonera, Microsoft ja Mepco tarjoavat liiketoimintaratkaisuja kuukausivuokralla
- 25.10.2007
- Mepco tehostaa toiminnanohjauksen tukipalvelujaan
- 4.10.2007
- Timantinkovat Microsoft-osaajat aloittivat yhteistyön
- 1.10.2007
- PHL-päivien palkinto arvottu
- 29.12.2006
- Uuden sukupolven palkka- ja henkilöstöjärjestelmän kehitys ja myynti etenevät suunnitelmien mukaisesti


